Otteluraportti:
11.04.2010 17:00, Rahola, 6-div: Punakone 2 - IkU
Kauden 09-10 viimeinen (virallinen) peli oli IkU:a vastaan Raholan liikuntakeskuksella Tampereella. Päivän ensimmäisessä, YPA II:sta vastaan pelatussa, ottelussa kun oli varmistunut nousu sarjatasoa ylemmäs, eli 5. divisioonaan, ei IkU peliin jäänyt enää muuta tavoitetta kuin maine ja kunnia.
Punakoneen miehistö lähtikin otteluun varsin rennoin mielin ja turha puristus oli jätetty taakse. Ennakkoon oli tiedossa, että IkU tulee lujaa päälle ja pelaa, no sitä heidän tyylistä peliä. Eli varsin vauhdikasta, rikkovaa kaikin tavoin ja vastustajan ärsyttämistä kaikin tavoin, jopa hyvän urheiluhengen ja sääntöjen rajojen ulkopuolella. Tästä todisteena mainittakoon joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella. Kyseisen ottelun aikana jaettiin 72 jäähyminuuttia, parit 5+20 yms...
Kuten jo mainitsin, ottelun alla vallitsi suuri helpotus ja rentous, nousun varmistuttua. Tämä näkyikin heti ottelun alusta alkaen. Kaverin rikkomiseen ja hermoiluun ei lähdetty ollenkaan mukaan. Ottelu etenikin pienoisessa Punakoneen hallinnassa ensimmäisen erän ajan. Toisessa erässä oli hyvin havaittavissa IkUn turhautuminen. Etenikö ottelu ihan toisissa merkeissä mitä IkUn miehistö oli sen kuvitellut etenevän vai mistä moinen johtui. Kaveri otti useamman jäähyn erän aikana. Ensimmäisen aikana näistä nähtiin ehkä kauden hienoin ylivoimamaali. Punakoneen miehistö siirsi pallon kentän toiselta laidalta alakerran kautta toiseen laitaan, josta viimeisenä Topi syötti keskellä vapaana olleelle Maukkelilla, jolla olikin helppo tehtävä siirtää pallo maaliin.
Kolmanteen erään lähdettiin 4-4 tilanteesta, joten ottelu täysin avoin vielä kummalle tahansa. Erän alkuminuuteilla onnistui Kasis ja allekirjoittanut(!) ja ottelu näytti ratkenneen Punakoneelle. Mutta mitä vielä, IkU taisteli tasoihin lukemiin 6-6. Ottelua pelaamatta reilut 7 minuuttia ja taas oltiin tasoissa. Kun vajaat 5 minuuttia oli ottelua jäljellä, onnistui Sauli maalinteossa varsin onnekkaan kuvion päätteeksi. Allekirjoittaneen laukaus kimpoili ainakin Janin jalan kautta yläilmoihin ja aina Saulin lapaan, josta Saulilla olikin hyvä paikka laittaa pallon maalin perukoille. Kun IkU vielä sortui jäähyyn ottelun lopussa, oli viimeiset pari minuuttia vain ottelun voiton varmistusta.
Näin ollen ottelu päättyi 7-6 Punakoneen voittoon! Vaikka kaveri rikkoi, ärsytti ja pelasi fyysisesti, jäi ottelusta todella maukas maku suuhun. Tällä kaudella lähes voittamaton IkU oli kaadettu kauden viimeisessä koitoksessa ja vieläpä niin, että itse emme lähteneet siihen hakkaamiseen, rikkomiseen, suun soittoon yms. mukaan ollenkaan. Toisin kuin Punakoneen maine taitaa kertoa, että me emme osaa pelata siististi, todisti tämä peli tämän väitteen täysin päättömäksi.
Eli siis kauden maittavin voitto viimeisessä pelissä ja nousu 5. divisioonaan oli viikonlopun saldo. Todella pitkä ja vaihteleva kausi on nyt takanapäin ja voimme alkaa keskittymään kauteen 10-11. HYVÄ ME!!!
AJ
[Sami Keränen 08.06.2010 15:33]
|